perjantai 26. lokakuuta 2012

Wikikirjan pääluvut luotu

Aika vähän tuli kommentteja wikikirjamme rakenteen osalta (1 kpl :), mutta jotta kirjoitushomma saadaan alkuun, rohkenin nyt nimetä ja luoda pääluvut/pääsivut Wikikirjastoon. Ne ovat siis:

1. Johdanto
2. Virtuaalimaailmat
3. Lisätty todellisuus
4. Virtuaalimaailmojen ja lisätyn todellisuuden tulevaisuus
5. Sanasto
6. Kirjallisuutta

Sivupohjilla on jotain perustekstiä sen pohjalta, mitä olemme tähän asti jutelleet sisällöistä. Niitä voi ja saa erittäin mielellään käydä jo muokkaamaan! Kuten mainittu, kunkin pääluvun/-sivun alle tulevia alilukuja voi vapaasti nimetä uudelleen niin kauan kun ne ovat samalla pääsivulla. Kun kirja etenee ja tekstimassaa alkaa olla riittämiin, sekä käsitys alilukujen rakenteesta alkaa olla muotoutunut, eritellään sitten osa aliluvuista omille alisivuilleen. Toistaiseksi kuitenkin pysytellään noilla pääsivuilla.

Ja kuten mainittu - käyttäkää jokaiselta sivulta löytyvää Keskustelu-sivua toisille kirjoittajille viestimiseen. Tämä helpottaa itse tekstin ja sivujen sisällön suunnittelun pysymistä erillään toisistaan. Alkakaa vain rohkeasti muokkaamaan keskustelusivuja, silloinkin, kun keskustelusivua ei ole jollekin sivulle vielä luotu, eli Keskustelu-linkkiteksti on punainen ja sitä klikattaessa avautuvalla sivulla lukee: "Luodaan sivua Keskustelu:Viisautta virtuaalimaailmoihin ja lisättyyn todellisuuteen. Linkki toi sivulle, jota ei vielä ole. Voit luoda sivun kirjoittamalla alla olevaan kenttään (katso ohjesivulta lisätietoja). Jos et halua luoda sivua, käytä selaimen paluutoimintoa." Lisätkää keskustelu-sivulle kirjoittamanne viestin jälkeen oma allekirjoituksenne, eli joko tekstikentän yläpuolella olevasta graafisen tekstimuotoiluvalikon toiminnosta jossa on sininen kynä, tai sitten kirjoittamalla viestinne jälkeen

--~~~~

Loin myös sisällysluettelon kullekin kirjan sivulle, lisäsin lähdeluettelon generoivan tagin jokaisen sivun loppuun (eli jos teette lähdeviitteitä, merkitkää lähdeviitteet tekstin oikeaan kohtaan tätä ohjetta apuna käyttäen - sivun lopussa oleva koodi osaa sen jälkeen automaattisesti lisätä lähteen  luetteloon eli sitä rimpsua

{{viitteet|fontti|sarakkeet}}

ei tarvitse enää sivuille lisätä mikä on tuossa ohjeessakin mainitu.

Koostan jossain vaiheessa ehtiessäni sisällysluettelon tekemisestä ohjeen jos jotakuta kiinnostaa, ja voin lyhyesti vaikka kertoa seuraavassa verkkopalaverissa miten homma tehdään.

Seuraava verkkopalaveri on tulossa siis marraskuun puolivälissä - aikataulutan sen marraskuun alussa Doodlella. Sillä välin toivottelen kirjoitusintoa!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Tekemällä oppimaan

Hei, olen Pauliina Mäkelä, AVO2-hankkeen Toimikas-osahankkeen nomadiohjaaja Lempäälän Kuljusta. Lähdin mukaan Viisautta virtuaalimaailmoihin ja lisättyyn todellisuuteen -wikikirjan tuotantoon liittymällä syyskuussa 2012 Facebook-ryhmään (jäseniä tällä hetkellä 12) ja osallistumalla eilen 18.10.2012 ensimmäiseen wikikirjatuotannon verkkopalaveriin.

Kirjoitin verkkopalaverin jälkeen blogikirjoituksen wikimaailmassa oppimisesta ja sisällöntuottamisesta. Haluan oppia lisää wikikirjoittamisesta, wikikirjan tuottamisesta Wikikirjastossa, virtuaalimaailmoista, lisätystä todellisuudesta ja omalta osaltani lisätä AVO2-hankkeen osahankkeiden välistä yhteistyötä. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan materiaalin tuottamiseen ja jalostamiseen.

Tulevan wikikirjan aihepiiriin liittyvät seuraavat erilaiset sosiaalisen median kanavat, joista voi saada uusia kirjoittajia mukaan, käydä ammentamassa tietoa sekä tiedottaa tulevan wikikirjan vaiheista:



- Pauliina

torstai 18. lokakuuta 2012

18.10.2012 verkkopalaverin muistio

Ensimmäinen wikikirjatuotannon verkkopalaveri on nyt takanapäin, ja kuten tuossa totesimmekin, pari tuntia hurahti kuin siivillä. Valitettavasti vielä tällä kertaa emme päässeet tekstiä tuottamaan, mutta ensi kerralla jo varmastikin. Ja täytyyhän pohjatyöt - Wikikirjaston / MediaWikin muokkaamiseen liittyvät perusasiat ja kirjan rakenteen suunnittelu - tehdä kunnolla, niin työ sujuu mukavammin ja sujuvammin jatkossa!

Paikalla olivat Päivi S., Pauliina, Tuija ja Riitta - kiitos heille osallistumisesta! Hyvät huomiot, joita tässäkin koosteessa on esitelty, syntyivät teidän avullanne!

Aluksi käytiin lyhyt kierros jonka aikana kukin kertoi, oliko ehtinyt käydä lisäämässä wikikirjamme etusivulle oman nimensä ja luomassa oman käyttäjäsivunsa - tilannekatsaus siis siihen, kuinka pitkälle osallistujat jo olivat tuttuja Wikikirjaston kanssa. Seuraavaksi lähdimme käymään läpi Wikikirjaston muokkauksen perusasioita, alkaen käyttäjäsivun luomisesta.

Kuten kerroinkin, kun Wikikirjastoon ei luo uusia sivuja edes kuukausittain, moni kirjan perustamiseen liittyvä asia unohtuu helposti. Esimerkiksi kirjan luokittelu - miten se tapahtuikaan? Hyvä oli myös Pauliinan kysymys siitä, missä näkyvät (vai näkyvätkö) kaikki Wikikirjastoon luodut wikikirjat? Pauliinan kysymykseen tarkennettu selvittämäni vastaus: uudet luodut wikikirjat eivät ymmärtääkseni löydy suoraan mistään listattuna (jos joku tietää miten, kerrotko kommentoimalla tätä postausta :) Kirjoja kuitenkin voidaan selata eri tavoin sen jälkeen, kun ne on jollakin tapaa luokiteltu Wikikirjastoon.

Kirjojahan voidaan luokitella kahdella tapaa Wikikirjastossa:
  1. Ensinnäkin kirjat voidaan lisätä osastoihin - tämän luokittelun mukaan ne löytyvät vasemmassa navigointipalkissa olevien osastojen alta löytämistä helpottavasta "kirjahyllynäkymästä". Tähän vapaamuotoisempaan osastoluokitteluun kirja oli helppo lisätä etsimällä sopiva luokka / sopivat luokat - päädyin valitsemaan samoihin luokkiin kuin edeltäneet wikikirjatkin - sekä Teknologian osastoon Muiden että Sekalaisten osastoon Ohjeiden alle.
  2. Lisäksi Wikikirjaston kirjat on luokiteltu yleisten kirjastojen kymmenluokittelun (YKL) mukaisesti. Uuden wikikirjan luokittelu tapahtuu siten, että kirja lisätään ensimmäiseksi luokkaan, jonka nimi on sama kuin kirjan itsensä nimi, meidän kirjamme tapauksessa:

    [[Luokka:Viisautta virtuaalimaailmoihin ja lisättyyn todellisuuteen]]

    Luokkakoodi lisätään kirjan kaikille sivuille alimmaiseksi sivujen muokkausnäkymässä.

    Sen jälkeen etsitään kymmenluokittelusta sopiva, alin luokka, johon kirja voidaan lisätä. Meidän kirjamme tapauksessa kyseinen luokka on luokka 61 ATK. TIETOTEKNIIKKA. TIETOLIIKENNE. VIESTINTÄTEKNIIKKA (joka edelleen kuuluu pääluokkaan 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE). Luokasta 61 löytyy suoraan kirjamme nimeen viittaava hakusana Virtuaalitodellisuus. Tällöin mainittu luokka olisi ymmärrykseni mukaan oikea pääluokka kirjallemme - sen alta löytyvistä aliluokista kun ei löytynyt mielestäni enää vastaavaa hakusanaa. Näin ollen liitin kirjamme nimenmukaisen luokan luokkaan 61 ATK. TIETOTEKNIIKKA. TIETOLIIKENNE. VIESTINTÄTEKNIIKKA luomalla ensin kirjan nimenmukaisen sivun - sitähän ei vielä oltu luotu koska kirja on uusi. Sivun luominen onnistui niin, että klikattuani luokan mukaista linkkiä uuden kirjamme etusivulla lisäsin sivulle seuraavan koodin:

    [[Luokka:61 ATK, Tietotekniikka, Tietoliikenne, Viestintätekniikka]]

    Em. koodi olikin jo automaattisesti lisätty sitä ylempään luokkaan jne. 
Jos kuvaamani luokitteluperiaate meni jonkun lukijan mielestä väärin, niin oikaiskaa ihmeessä kommentoimalla tätä viestiä!

Itse olen ainakin asettanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseni tämän wikikirjan kirjoitusprosessin aikana tuottaa myöhempää ja muiden käyttöä varten ohjeen siitä, mitä kaikkea wikikirjaa Wikikirjastoon luotaessa pitikään muistaa tehdä. Tavoitteeni on siis jatkaa aikaisemmin luomaani Wikikirjaston perusohjetta, joka löytyy tämän blogin ohjesivulta. Näin ollen lisään edellisenkin lyhyen luokittelua koskevan ohjeen kaappauskuvien kera ko. ohjeeseen. Toivon myös, että muutkin wikikirjan kirjoittamisessa mukana olevat tai tämän blogin kirjoittajat lisäätte ohjesivulle linkkejä ohjeisiin, jos niitä satutte luomaan kirjoitusprosessin aikana (tai löydätte hyviä olemassaolevia ohjeita)! Kuten Riitta mainitsikin, kynnys Wikikirjaston tai muiden Wikimedia-säätiön alaisten wikien käyttöönottoon (tai ihan MediaWiki-alustan) on selvästi korkeampi kuin helppokäyttöisen Wikispaces-wikin. Vaikka päätavoitteemme tässä projektissa on kirjoittaa wikikirja virtuaalimaailmoista ja lisätystä todellisuudesta, pyrkimyksenä on toki myös lisätä tietoa wikikirjoittamisesta vertaistuotantona, ja samalla myös Wikikirjaston käytöstä.

Huomasin ilokseni, että Wikikirjaston sivueditorin graafiseen toimintopalkkiin oli tullut paljon uusia toimintopainikkeita, esimerkiksi linkinluontipainike, muokkaajan käyttäjätunnuksella varustetun aikaleiman lisäämispainike. Näin ollen kirjoittajan ei tarvitse muistaa ulkoa tai etsiskellä koodeja em. toimintoihin. Myös tekstin ulkoasun muotoiluun oli tullut paljon lisää helppokäyttöisiä tekstimuotoilutoimintoja!

Kävimme läpi sivunmuokkauksen perusasioita, niin hyviä käytäntöjä kuin ihan teknistä puoltakin. Yksi hyvä käytäntö nousi esiin - eli Wikikirjaston sivujen rakenteeseen liittyviä toimintoja tulisi käyttää rakenteen muokkaamiseen - ei ulkoasun muokkaamiseen. Testasimme esimerkiksi wikikirjan etusivulla sivun sisällysluettelon automaattista luomista kirjan sivuille poistamalla sivulle jo aluksi lisäämäni

__NOTOC__

-koodipätkän (tällä koodipätkällä voi estää sisällysluettelon synytmisen sivulle - etusivulle emme halua sivukohtaista sisällysluetteloa). Jostain syystä koodipätkän poistaminen ei kuitenkaan lisännyt sisällysluetteloa sivulle. Arvelin, että se johtui kenties siitä, että sivun alalukujen otsikot oli merkitty 2. tason otsikoiksi

==2. tason otsikko ==

Hetki sitten, nyt palaverimme jälkeen, testasin juuri oliko tämä syynä - ei ollut*. No, oli syynä mikä tahansa, joka tapauksessa kannattaa noudattaa käytäntöä, että sivun alalukujen otsikot luodaan ensin 1. tasolle, ja niiden alle vasta. 2. tason otsikot - ei niin, että luodaan vain pienemmän otsikkotekstin aikaansaamiseksi suoraan 2. tason otsikoita ilman 1. tason otsikoita. Tekstinmuokkauseditori sitäpaitsi mahdollistaa otsikoiden fontin muokkaamisen erikseen ja sitä on suositeltavaa käyttää ulkoasun muokkaamiseen!

Kuvien käytöstä materiaalissa puhuttiin. Kuvathan lisätään Wikikirjastoon erillisinä tiedostoina (Tallenna tiedosto -toimintoa käyttämällä, joka löytyy Työkalut-osion alta vasemmasta navigointopalkista). Kun tiedosto lisätään, sitoudutaan tarjoamaan se Wikikirjaston käyttämällä CC-lisenssillä myös muiden samalla lisenssillä lisensoitujen teosten käyttöön, mukaanlukien luonnollisesti muiden Wikikirjastoon luotavien teosten käyttöön. Valitettavasti esim. Wikikirjastossa ja Wikipediassa olevia tiedostoja ei voi käyttää ristiin, vaan sama kuva täytyy tuoda erikseen kumpaankin Wikimedia-säätiön wikiin.

Sovimme, että kirjaamme saa lisätä sekä geneerisiä kuvia, mutta myös spesifejä tekstiin suoraan liittyviä ja sitä havainnollistavia kuvia (nämä ovat varmastikin ensisijaisesti toivottavia). Tavoitteena on saada tähän wikikirjaan aikaisempia wikikirjojamme enemmän kuvia. Valitettavasti tosiaan videoita ei voi lisätä Wikikirjastoon tai upottaa tekstien sekaan (vai onko tullut muutoksia - sallitut tiedostomuodot joita voi lisätä ovat png, gif, jpg, jpeg, xcf, pdf, mid, ogg, ogv, svg, djvu, tiff, tif, oga ja näistä en itse suoraan tunnistanut videomuotoa, tosin en käynyt tarkistelemaankaan...). Videoita voi kuitenkin linkittää wikikirjaan ja lisätä vaikka QR- ja FM-koodeja kuvina wikikirjaan, joista ne avautuvat mobiilikäyttäjänkin helposti katsottavaksi wikikirjasta. Puhuttiin myös QR-koodien tekijänoikeuksista - tuotantoporukkamme tietojen mukaan ne eivät ylitä teoskynnystä, joten niitä voidaan hyvin hyödyntää ja lisätä osaksi tekstiä. Koska materiaaliimme tulee varmasti paljon kaappauskuvia mm. virtuaalimaailmoista, on myös hyvä huomioida, että kannattanee käytää esimerkiksi itse luomiemme virtuaalimaailmojen /omilla saarillamme olevista asioista otettavia kuvakaappauksia, ei siis jonkun kolmannen osapuolen luomista virtuaalimaailmoista napattuja kuvakaappauksia. Vähän kuitenkin harmaalla alueella koemme näissä asioissa liikkuvamme, ja ylipäätään virtuaalimaailmojen ja lisätyn todellisuuden tekijänoikeusasiat tuovat taatusti mukanaan aivan uudenlaisia tilanteita ja pohdintoja. Näin ollen lyhyt tekijänoikeusluento Wikikirjaston osalta - erityisesti virtuaaliympäristöjen aineistoja koskien - ei varmasti olisi pahitteeksi, ja sellainen pyritäänkin järjestämään osana jo seuraavaa verkkotapaamista. Lisäksi tietysti wikikirjaamme on tarkoitus lisätä oma lukunsa, jossa näitä asioita käsitellään.

Lopuksi puhelimme vielä hieman kirjan rakenteesta. Paljoa ei aikaa jäänyt, mutta sen verran ehdimme jutella, että totesimme kirjan jakautuvan luontevasti kahteen päälukuun virtuaalimaailmojen ja lisätyn todellisuuden osalta. Esimerkiksi luvut Kohderyhmät ja Käyttötavat oli aikaisemmin ajateltu erillisiksi pääluvuiksi, ja niiden alla oli ajateltu käsiteltävän samassa sekä virtuaalimaailmoja että lisättyä todellisuutta. Koska virtuaalimaailmat ja lisätty todellisuus kuitenkin ovat toisistaan erillisiä teknologioita, tuntuisi fiksummalta käsitellä em. lukujen asioita molempien osalta erikseen omien päälukujensa alla. Näin ollen kirjan päälukujen määrä supistuu melko lailla. Oikeastaanhan sekä virtuaalimaailmoista että lisätystä todellisuudesta voisi olla paikallaan luoda kaksi erillistäkin kirjaa, mutta näiden väliset yhtymäkohdat ja osin konvergoituminenkin puoltaa niiden käsittelyä samassa kirjassa. Sitähän ei tiedä, vaikka kirjan edetessä olisi tarpeen lisätä joku kolmaskin teknologia omana päälukunaan kirjaan, teknologia kun kehittyy tällä alueella huimaa vauhtia. Heti tuli mieleen esim. liiketunnistimien (mm. Kinect) lisääminen kirjan kolmanneksi pääluvuksi...

Joka tapauksessa, kirjan rakenne-ehdotelmasivulle tässä blogissa tulee uusi ehdotus rakenteesta päälukujen osalta, jota muut kirjan kirjoittajat ja tämän blogin lukijat voivat kommentoida. Seuraava askel on kirjan päälukujen nimien lukkoonlyönti, niiden luominen kirjaan ja siitä sitten tekstin tuottaminen lähtee käyntiin! Luodaan aluksi kaikki päälukujen alaluvut samalle sivulle otsikkotasoin eroteltuna, ja lähdetään luomaan erillisiä alasivuja pääluvuille (ja alalukujen alalukujakin) vasta myöhemmin. Yksittäisten sivujen tekstien pituutta voisi olla hyvä rajoittaa, ja käyttää tässä wikikirjassa aikaisempiin wikikirjoihin verrattuna hieman syvemmille tasoille meneviä alasivuja. Näin saamme lyhennettyä yksittäisten sivujen pituutta - tämä tekee kirjan luettavammaksi. Mutta tosiaan, jaottelua alisivuille pääsivuilta voi olla fiksumpaa tehdä myöhemmin, kun kirjan tekstimassaa alkaa jo olla, ja alalukujen nimet ovat alkaneet vakiintua ja muotoutua sellaisiksi, että ne pitävät kirjaprojektin loppuun asti.

Tuotantovastuista emme vielä sopineet luonnollisesti, kun rakenne ei ole vielä lukkoonlyöty :)

Yhden tärkeän asian unohdin mainita ja esitellä, joten tässä vielä se: Keskustelu-sivu, joka liittyy jokaiseen Wikikirjan sivuun. Toivoisin todella, että opeteltaisiin käyttämään keskustelusivuja sivujen sisällöistä keskusteltaessa porukan kanssa! Tämä helpottaisi huomattavasti tuotantoprosessia näin fyysisesti etäällä ja eriaikaisesti kirjaa kirjoiteltaessa. Eli rohkeasti vaan keskustelusivulle tiedoksi muille omia huomioita tai kysymyksiä sivukohtaisesti! Aloitin jo malliksi Johdanto-luvun keskustelusivulle kommenttia...
Mielessäni oli joku muukin asia, joka piti kirjoittaa mutta jonka jo ehdin unohtaa, lisäilen sitten kommenttina tänne jos se vielä putkahtaa mieleen :) Seuraavan verkkopalaverin Doodletuksen laitan sekä Facebookiin että sähköpostitse tuotantoryhmän jäsenille - seuraava palaveri siis noin kuukauden kuluttua. Seuratkaa viestintäkanavia sitä ennen :)


* Muutin etusivulla olevat aliluvut ykköstason otsikoiksi

=Otsikko=

Tämän muutoksen tekeminen ja

__NOTOC__

-koodin poistaminen ei edelleenkään luonut sivulle sisällysluetteloa. Lisäsin sivun alkunn

__TOC__

-koodin, joka vasta loi sisällysluettelon. Nyt mietin, olisiko kirjan etusivu jotenkin erilainen kuin muut sivut, mistä syystä oletuksena olisikin, että sisällysluetteloa ei sivulle automaattisesti muodostu?

torstai 11. lokakuuta 2012

Ensimmäinen verkkotyöskentelysessio järjestetään 18.10. klo 10:00-12:00

Verkkotyöskentelysessio järjestetään Connect Prossa. Tervetuloa mukaan!

Tarkoituksena on käydä ensin läpi wikikirjan rakennehahmotelmaa ja lyödä lukkoon sen pohjalta päälukujen nimiä (ja siten myös luoda wikikirjaan pääluvuille omat sivunsa). Tällä hetkellähän kirjapohjassa on ainoastaan Johdanto-pääluvulle luotuna oma sivu.

Käydään myös läpi wikikirjaan kirjoittamista. Ennalta voi katsoa evääksi Tarmo Toikkasen 20.10.2010 pitämän webinaarin tallenne Wikipediaan kirjoittamisesta - moni juttu mikä toimii Wikipediassa toimii myös Wikikirjastoon kirjoitettaessa. Jos joku wikikirjan tuotantoporukastamme ei ole vielä käynyt lisäämässä omaa nimeään wikikirjapohjamme tekijäluetteloon, tsekkaa edellinen blogipostaus ja katso ohjeet siitä miten homma toimii :)